Remind yourself that is okey not be perfect.

Istun tässä koneella ja aivot lyö tyhjää. Viime päivinä ois ollut paljon asiaa ja kirjoitettavaa mut en oo ehtinyt tekeen mitään ylimäärästä. Yks kouluessee vei aikaa ja hermoja. Kirjotin 22 sivua esseetä vaikka ois pitänyt kirjottaa vain 15 sivua. Siitä tulee varmaan noottia mulle opettajalta. Ja kun olin lähettänyt sen, niin huomasin et siitä puuttuu sivunumerot. Yritin niitä sitten laittaa, mutta enhän mää enää niitä sinne saanut laitettua. Siitä tulee miinusta. Tärkeintä nyt kuitenkin on, että se menee läpi eikä mu n tarvi korjata sitä! Torstaina matkaan Helsinkiin viimeisen kerran tänä vuonna. Teen haastattelut mun opparia varten. Kysymyksiä on tällä hetkellä 6 kappaletta ja en tiiä mitä vielä kysyisin. Kysymyksessä on ryhmähaastattelu ja tiiän et saan varmasti siltä ryhmältä hyvää materiaalia. Kauheen vaikeeta miettiä, että osaa kysyä oikeita kysymyksiä. Ja että siihen oppariin tulee sitten jokin järki, enkä kirjota jostain ihan asian virestä!

Mulla tekis mieli kirjoittaa rakkaudesta, koska oon sitä pohtinut taas viime aikoina. Mitä se rakkaus saakaan aikaan :). Niin hyvässä kuin pahassakin.Taidan kirjottaa siitä (taas)ihan oman postauksen.

Oon miettinyt myös yhtä kaverisuhdetta. En oikeestaan tiiä mitä tekisin senkään kans. Eikös kaveruus ja ystävyys kuitenkin oo sellasta, että molemmat saa siitä "jotain". Mua harmittaa tosi paljon, että tää yks mun kaverisuhde on mennyt sille tolalle, että mun pitää varmaan "jättää" se. Paha olla sen ihmisen takia ja toivoisin sille hyvää. Mutta kun se on sen luontoinen, ettei sille voi puhua näistä mun ajatuksista :(. 

Oon tehnyt muuten sanoutunut irti kaikesta negatiivisesta ja sen takia lähdin käveleen myös yhdestä nettiyhteisöstä. En jaksanut sitä vitutusta ja negatiiviisuutta minkä se sai aikaan munssa. Nyt oon ollut viikon ilman sitä yhteisöä, eikä oo ikävä! Luulin et mulle tulee vieroitusoireita, mut PAH :)! Oon tajunnut kuinka helppoa onkaan olla, kun ei tarvi joka päivä käydä katsomassa, mitä uutta juttua siellä on. Voi kun oisin jo aiemmin tajunnut.

Meillä ois perjantaina aikomus tyttöjen kans käydä vähän syömässä (Coyoacanissa :)ja sitten käydä muutamalla.Oon varmaan jo aikasin kotona, koska en jaksa riekkua tuolla baareissa. Käytiin pari viikkoa sitten yks lauantai liikenteessä...ja tuli sellanen olo, et kaikki on nähty. Ei jaksa enää. Ja en tykkää rapulasta. Tykkään olla raikkaana ja reippaana.

                 

Eiks oo hienoja kuvia munsta :)? Ylempi on otettu viime viikolla yks ilta kun väsytti. Ja alemman nappasin viime perjantai aamuna kun olin lähdössä Helsingissä kouluun. Olin mun ystävien luona yötä ja oli ihanaa nähdä niitä. Kaks niistä lähti Aasiaan pariksi kuukaudeksi (kateellinen, minäkö :)?) ja kattelin kun ne pakkaili ja mietti mitä rinkassa jaksaa kantaa. FB kertoo, että ne on päässyt turvallisesti Singaporeen !Siellä ne nyt parin kuukauden ajan on lämmössä ja tsiikailee ällöttäviä surffipoikia ;)!

                

Oon muuten ostanut joululahjatkin, siis kaikki! Yleensä oon viime tingassa käynyt, hermot kireellä, hakemassa äkkiä lahjoja. Mutta olinpa kerrankin kaukaa viisas ja vältin tuon hermoilun. Oon muuten jopa paketoinutkin ne :)! Joulu me vietetään ekaks mun vanhemmilla ja ilta sitten poikakaverin vanhemmilla. Ihanaa päästä syömään ja ottaan rennosti. Aion syyä lanttu- ja porkkanalaatikkoa niin paljon ettei tee taas vuoteen mieli sitä :)! 

                 

Oon yrittänyt tehdä jokaiselle mun päivälle merkityksen. Sellasen, että saa mennä illalla hyvillä mielin nukkumaan. Ja oon onnistunut siinäkin. Ne on ollut sellasia pieniä tekoja joilla on ollut mulle suuri merkitys. Ootteko koskaan kokeillu sellasta juttua, että kun laittaa hyvän kiertämään niin se palaa takaisin? Monesti vielä suurempana kuin lähtiessä!Jos ette oo niin kannattaa kokeilla! Siitä saa itsellekin hyvän mielen :)

Nämä joulukuvat oon ottanut Helsingissä perjantaina ja taisin ne julkaista instagrammissa. En oo ollu vuosiin jouluihminen, koska siitä on lähtenyt se merkitys jo ajat sitten pois. Mutta jotenkin viime jouluna ja tänä vuonna mun sisälle on kasvanut the fiilis. Ei se niin paha asia tuo joulu oo...mutta tuo hössötys ja tuo amerikan tyylinen jouluihannointi vois loppua :). Mut kun ei välitä niin kyllä se siitä.


                 

Kello lyö nyt yhtätoista ja pitää alkaa nukkumaan. Huomenna on uusi päivä. Huomenna on paljon tekemistä. 

Huomisesta tulee hyvä päivä!

Kommentit

Suositut tekstit