Hei Helsingistä!

Viimeistä koulupäivää viedään. Oon ollu Helsingissä keskiviikosta asti. Tänään siis kotiin. Eilen sain korjaus/parannusehdotukset mun opettajalta koskien opparia. Ajattelin tehdä ne alkuviikosta ja sitten jäänkin odottelemaan huhtikuuta kun mun opparin esitys on sillon. Jänskättää ja oon niin helpottonut!

Täällä on niin kevät! Aurinko paistaa ja lunta ei oo missään. Nyt kyllä huomaa, että Oulu on aika pohjoisessa. Luntahan siellä riittää varmaan vapulle, ellei sit sada vetta viikko putkeen :)

Eilen istuttiin puistossa, Kalliossa, ruokkiksella ja ah, oli niin ihanaa. Aurinko tekee ihmeitä.

Eilen mulla oli koulun jälkeen aikaa hengailla kaupoissa ja ihailla kaikkee ihanaa :). Löysin itselle arskat ja yhden neuleen. Ihan sellaisia perusjuttuja.Käytiin yhden ystiksen kanssa myös kahvittelemassa ja juoruilemassa :).On niin outoa myös olla ilman Peppiä. Kun on niin tottunut siihen, että Peppi on aina joka paikassa mukana. Ja hei, oltiin mun miehen kans keskiviikkona ihan kahdestaan. Naureskeltiin et osataanko me enää olla edes kahdestaan, mutta hauskaa meillä oli. Meitä yhdistää niin paljon samanlainen huumori. Naureskeltiin juttuja, saunottiin ja tehtiin spagehettibolognesee. Ja mentiin aikasin nukkumaan. Se on nimittäin herkkua saada nukkua 9 tuntia putkeen, kertaakaan yllä heräämättä.

                 

Tänään kun pääsen Ouluun, mulla on tarkoitus lähtee yhden ala-asteen frendin kans käymään kaljalla. Siis kuin siistiä! Ollaan tässä vuosien varrella nähty aina sillon tällön (siis törmätty jossain) ja jotenkin meillä ei oo mitään "rajoitteita" toisia kohtaan. Ihan ku oltais koko ajan oltu tekemissä toistemme kanssa. Nyt vaan päätettiin lähtee ihan istumaan muutamaksi tunniksi ja päivittään viimeiset 20 vuoden kuulumiset :) !!! Ja ajateltiin ottaa siinä sivussa muutama olut :)

                 

Tää Ouluun muutto on mahdollistanu monia hienoja juttuja. Just esim. tuo, että näen ihmisiä jotka on ollut mun elämässä joskus ja olleet ehkä tärkeitäkin mulle. Ja nyt voin nähdä niitä uudelleen...istua alas...ja olla vaan :)!Tuo aika kun asuin muualla niin oli aika kuluttavaakin tulla aina Ouluun kun piti minuuttiaikataulun kanssa käydä näkemässä kavereita ja ystäviä.Ja onhan tuossa Ouluun muutossa ollut paljon muutakin hyvää. Mää näen joka viikko mun vanhempia, näen mun veljee ja sen vaimoketta paljon useammin ja tietysti kaikki oululaiset ystävät, ihanaa!

                  

Mun on nyt mentävä. Kohta tulee kiire viimeiseen koulupäivään. Meillä on ryhmätyön esitys. Se "Mies sosiaalialla ja asiakkaana"...pitäkää peukkuja et mun feminismi ei villiinny ja alan paasaamaan tasa-arvon epäkohdista siellä :) :). 

Ihanaa perjantaita ja nauttikaa auringosta !

Kommentit

Suositut tekstit