Olen löytänyt itsestäni puutarhurin...tai no :D

Aamu alkoi ihanasti. Aurinko paistoi ja linnut lauloi. Me Pepin kanssa päätettiin lähteä aamukävelylle ja eksyttiin sitten vahingossa puutarhalle. Löysin sieltä kaikkea ihanaa meidän takapihalle, mutta en voinut ostaa vielä mitään, kun oltiin vaunuilla liikenteessä. Pitää siis piipahtaa uudemman kerran autolla, että saa kaikki ihanat kukat kuljetettua kotiin :). En ois uskonut, että mua kiinnostaa pihan laitto...en koskaan ollut mikään puutarhaihminen...ainakaan omalla pihalla. Munsta on ihanaa olla muiden laitetuilla pihoilla, mutta en oo koskaan saanut aikaiseksi laittaa omaa pihaa. Helsingissä asuessa ei kyllä ois onnistunutkaan, kun asuttiin kerrostalossa :). Ehkä siihen vaikuttaa nyt sitten se, että tämä piha on ihan ikioma (tai noh...pankinhan se taitaa vielä kuitenkin olla...). En edelleenkään aio taikoa meidän pihasta mitään kukkakeidasta...yksinkertaisen kauniina ois tarkoitus se pitää. Kunhan saan kukat kotiin ja sormet ujutettua multaan niin näytän teillekin mitä oon saanut aikaiseksi.

Niinkuin tuossa videossa kerroin niin on ollut kiire, mutta nyt on taas helpottanut hieman. Kauheesti ois asiaa ja kertomista. Yritän tässä illalla purkaa kameran muistikorttia ja tehdä postauksia :).

Teen tosiaan uutta ja hienoa sivustoa itselle.Blogi siis tulee muuttamaan ja nimikin vaihtuu, mutta koska haluan sivustosta juuri täydellisen, joudutte sitä odottelemaan tovin. Hiljaa hyvää tulee, eikö niin ?

Ihanaa tiistaita kaunokaiset :)

                 

                 

                 


                 

                 

                 

                 

                 

Kommentit

Suositut tekstit