tiistai 24. toukokuuta 2016

Hyvällä sykkeellä ja suurella sydämellä!

Vahingossa on taas kulunut aikaa kun viimeksi oon tänne kirjoittanut. Ei ollut tarkoitus pitää mitään taukoja, mutta näköjään on taas elämän eläminen vienyt kaiken ajan. Hups. Sorry

Huomasin et vapustakin on jo aikaa 24 päivää! Mihin tämä kaikki aika menee?

Oon kyllä tehnyt paljon töitä. Lopettanut nyt (eilen) yhden ja aloittanut toisen. Oon pakkaillut muuttoa varten muutaman laatikollisen tavaraa. Mun mies vei jo sunnuntaina ensimmäisen pienen erän tavaraa uuteen kotiin Helsinkiin. On kuulemma meidän oloinen kämppä.

Mietin eilen töissä, kun siellä viimeistä päivää vietin, että inhoan hyvästejä. Tuntuu kamalalta sanoa heipat ihmisille, joiden kanssa on ollut mukavaa tehdä töitä. Sanoin myös heipat mun tyttöryhmälle, jota oon vetänyt koko kevään. 11 pientä, ihanaa tyttöä...oikeesti ihan itketti kun nekin oli aivan suruissaan ettei me enää nähdä. Ja sain kuulla niin kivoja sanoja näiden tyttöjen suusta, mitä ne on ajatellut meidän kuluneesta keväästä. 

Nyt kuitenkin taas takki auki ja etiäpäin.

Mulla on tulossa kirjoitus mun säästökuurista, se on lötköttänyt tuolla luonnoksissa kuukauden. Mun säästökuuri on edennyt hyvin, paria lipsahdusta unohtamatta :) (kengät!). On kuulkaa ollut mielenkiintosta säästää rahaa. Sitäkun en oo harrastanut oikeastaan koskaan :)!

Ja hitto että vaivaa matkakuume! Haluttais lähtee perheen kanssa ekaa kertaa kolmisin ulkomaille, aurinkoon syksyllä. Kroatia on ollut mielessä ja Kreikkahan on aina jees. Mut vielä ei olla varattu mitään. Miehen kanssa ollaan menossa Osloonkin pariksi päivää moikkaan sinne yhtä miehen ystävää. Oon viimeksi käynyt Oslossa joskus ihan pienenä. Muistikuvia siis nolla. Pitää siis kovasti googlettaa et mitä Oslossa kannattaa nähdä/tehdä tuollaisella miniminilomalla :).

Huippua tiistaita ystävät.

Palaan asiaan pian.