Näin se elämä kulkee vaan eteenpäin :)
Mun piti kirjottaa jo sunnuntaina. Kuinka ihana isänpäivä meillä oli. Oli muuten poikakaverin ensimmäinen :). Niin ja oli muuten huippu perjantaikin. Mun entiset bändikaverit (kaks heistä) tuli syömään meille, otettiin vähän viiniä ja sitten minä häivyin poikien kanssa baariin. Olin puoli neljä kotona. Mikä on sinänsä saavutus, koska en nykyään jaksa olla läheskään koskaan loppuun asti baarissa. Yleensä siinä kahden korvilla, viimeistään, tekee mieli lähtä kotiin. Mutta siis, oli rento viikonloppu. Sunnuntaina tosiaan vietettiin isänpäivää ja käytiin Lasaretissa syömässä isänpäivälounas. Siellä oli paikalla mun isä, äiti, isoveli ja isoveljen vaimoke. Niin ja tietysti meidän pieni perhe.
Mulla ois ollut paljonkin asiaa viime päivinä, mutta nyt kun pitäis muistaa mistä halusin kirjottaa, niin en tietenkään muista :) Typical me !
Yhtenä päivänä muistan miettineeni kuolemaa. Ja siitä aaltoili mieleen paljonkin asiaa, mutta ehkä mää en nyt puhu kuolemasta. Päätin kuitenkin taas kerran ottaa ryhtiliikkeen mun syömisien kans ja aloittaa pienen dieetin. Tai en oikeestaan dieettiä vaan terveellisen ruokavalon. Minähän oon tunnesyöjä.Nyt kun on pimeää niin voisin elää karkilla, pullalla ja kahvilla.Mutta kun se ei saa mennä niin. Pakko miettiä mitä suuhun laittaa.
Päätin nyt sitten, että en syö viikkoon karkkia.Ja jos onnistun, niin jatkan sitä pitempäänkin. Ärsyttää tämä oma karkinmässytys. Muistatte varmaan et aloitin syömään voimaruokia. Ja arvatkaapa mitä? Oon tunnollisesti syönyt niitä, paitsi et mulla oli pieni tauko (ehkä max5päivää) etten syönyt niitä. Toissapäivänä tuli sellanen flunssanen olo ja otin mun voimaruoat kaapista esille. Nyt taas alotan aamun maitorahkalla ja voimaruoilla.Tai no jauheitahan ne on.
Oon tänään syöny pelkästään protskua ja olo on ihanan kevyt. Mulla tulee nykyään leivästä, perunasta ja vaaleista jauhoista ihan kauheen tunkkanen olo. Ihan ku ois joku pallo mahassa. Päätin nyt sitten vähän vähentää noita hiilareita. Vaikka ihminen tarvii hiilareita niin oon nyt muutaman päivän ilman niitä.
Katotaan miten mun käy:)
Mun pitäis alkaa myös säästökuurille. Vaikka en nyt mikään tuhlari ookkaan niin silti voisin alkaa säästään ens kesän häitä varten ;)Mulla on se kirppispöytä edelleen ja oon ihan vauhkona vieny sinne tavaraa ja vaatteita myyntiin. Haluaisin myydä ihan kaiken, mutta poikakaverilla vois olla jotain sanomista siihen. Oon joskus ajatellu et en ikinä myy mun dvd leffakokoelmaa, mutta siellä se kirppiksellä nyt on. Haluan niistä eroon...ne vie vaan turhaa tilaa. Mun kirjoista en aio luopua (ainakaan tänä vuonna).
Maanantaina Oulussa paistoi aurinko. Niinku ylläolevasta kuvasta huomaa. Olin kävelyllä ja napsin kuvia. Me käytiin kirjottaan maanantaina myös nimet alle asuntokauppakirjoihin ja näin sitä ollaan kohta velkavankeudessa. Mutta aika hyvässä velkavankeudessa. Mieluummin näin kun ulosottoon ois velkaa :). Päästään muuttaan uuteen, OMAAN, asuntoon joulukuun lopussa. Eli heti joulun jälkeen alkaa ihan mieletön pakkaaminen. Vihaan sitä. Kattelin jo muuttofirmojen autoja ja palveluja ja haluaisin niin jopa maksaa siitä, että joku tekis sen muuton. Viimeks pääsin pälkähästä kun olin niin raskaana :).
Prahan reissukin ois parin viikon päästä. Oottelen sitäkin jo. Pitäis saada aikaseksi tehdä koulutehtävät valmiiksi ennen reissua, ettei siellä sit tarvi ressata. Oon alottanut jo kaikkia niitä tehtäviä, että kaippa mää saan ne valmiiksi kun vaan pistän töpinäksi.
Oon muuten miettinyt et hommaisin sellasen kirkasvalolampun. Tää pimeys niin väsyttää mua. Tai ei oikeestaan väsytä, mutta saa mut alakuloiseksi. Ja en oikeen jaksa tehdä mitään...ainakaan järkevää. Jaksan kyllä lukee naistenlehtiä, surffailla netissä ja kattoo telkkua. Mut sit kun pitäis tehdä jotain järkevää niin hohhoijaa :).
Yks päivä haaveilin taas et karkaisin Pepin kans Balille tai ihan mihin tahansa lämpimään. Kaipaan niin aurinkoa ja merta missä uida.Kipaan myös hiljaisuutta ja sitä että voisin lukea jotain kirjaa ihan rauhassa. Ja voisin kirjottaa mun salaista päiväkirjaa. Ois ihanaa.Vaikka oonkin onnellinen, niin silti saan haaveilla. Mää tuun aina olemaan taivaanrannanmaalari. Se ei koskaan häviä munsta.
Viimeksi taisin kirjoittaa, että haluaisin maalata. Ja sen teen kunhan päästään sinne omaan kotiin. Mulla on monta ideaa päässä.Ja kaivelin jo maalausvälineitä varastossa mutt taitavat olla menneen talven lumia. Pitää siis käydä ostaan maaleja ja siveltimiä.
Niin ja oon suunnitellu skeittilaudasta tuolin. Senkin toteutan sitten uudessa kodissa.Siitä ajattelin sitten tehdä jutun tänne.Oon neiti näpsä :)
Voi että näitä mun juttuja. Näissä ei oo mitään järkee :)
Ihanaa torstai-iltaa :)
Kommentit
Lähetä kommentti