Voimaeläin.

Jokainen muinainen kulttuuri pitää sisällään voimaeläinhahmot eri muodoissaan. Voimaeläimet ovat suojelevia henkiä jokapäiväisessä elämässä ja jopa nykyään vanhemmat antavat lapsilleen, usein tietämättään, voimaeläimen turvaamaan lapsen unen yön yli eli karhun pehmolelun muodossa. Pohjois-Amerikan intiaanien mukaan sinulla on yksi voimaeläin vasemmalla ja toinen oikealla puolellasi kulkemassa kanssasi. Sinulla on opas myös sisälläsi, se verhoaa ja ympäröi olemustasi. Tämän voimaeläimen kautta saat henkilökohtaisen voimasi ja muovaat elämänpolkuasi. Nämä voimaeläimet, hengellisen kasvun oppaat, saattavat ilmestyä uniisi tai näkyihisi opastaakseen ja suojellakseen sinua matkasi varrella. Ne kuvaavat Suurta Henkeä tai jotain mistä niiden on selvittävä: sinun kykyjäsi, lahjojasi ja haasteitasi.

Oman voimaeläimen voi löytää usealla eri tavalla. Jotkut ovat pienestä asti kokeneet syvää yhteyttä tiettyyn eläimeen, toisille voimaeläin kirkastuu elämän kulkiessa eteenpäin. Yksi nyrkkisääntö voisi olla, että älä yritä etsiä omaa eläintäsi väkisin. Se tulee kun on tullakseen. Toisilla voimaeläimiä on useampia ja ne voivat myös vaihtua elämän risteyskohdissa. Shamanistisissa kulttuureissa voimaeläimet saattoivat siirtyä perintönä shamaanilta toiselle tai shamaani saattoi auttaa ihmisiä löytämään oman eläimensä erityisten transsimatkojen avulla.



Näin löydät oman voimaeläimesi:


Mieti, mihin eläimiin olet aina ollut "ihastunut". Muista, että eläimiin kuuluvat myös linnut, matelijat, sammakkoeläimet, kalat ja hyönteiset. (Esimerkiksi sammakko on voimakas parantaja)

- Keräsitkö perhosia? Piirsitkö lohikäärmeiden kuvia? Hurmaannuitko hevosten katselemisesta? Vannoitko, että joku päivä vielä hankkisit kissan (kissa on yksi suosituimmista voimaeläimistä, seuraavina lienevät delfiini ja susi)

- Mikä eläin mielestäsi muistuttaa itseäsi eniten?

- Jos olisit eläin, mikä haluaisit olla? Mikä et missään tapauksessa haluaisi olla?

- Näetkö usein unta jostain tietystä eläimestä?

Jos vastaukset näihin kysymyksiin eivät vielä tuo sinulle varmuutta omita voimaeläimistäsi (niitä voi olla useampi kuin yksi) kokeile seuraavaa:


- Ennen kuin käyt nukkumaan, tai kun meditoit, pyydä voimaeläintäsi näyttäytymään.

- Ole tarkkana päivän mittaan - mistä eläimestä näet kuvia? Saitko joltain kortin, jossa oli suden kuva? Tuliko televisiosta dokumentti hirven metsästyksestä?

- Jos asut lähellä luontoa, mitkä eläimet vierailevat useimmin pihapiirissäsi? Mitkä linnut käyvät useimmin ruokittavinasi?

- Tartu kuvalliseen eläinkirjaan ja selaa sivuja - puhutteleeko jokin niistä sinua?

Kun tunnistat oman voimaeläimesi, vahvista suhdettanne pitämällä hänet aina mukanasi. Laita juliste seinälle, hanki koru tai koriste, joka on eläimesi muotoinen, pue yllesi t-paita, jossa on voimaeläimesi kuva. :)

Minä pieni hihhuli oon tuntenut läheisyyttä seuraaviin eläimiin:




Kettu

Oveluus, vilkkaus, nopea-älyisyys

Kettua kutsutaan ovelaksi siksi, että se osaa sopeutua ympäristöönsä. Kun ihmistä kutsutaan ketuksi, merkitys ei välttämättä ole positiivinen. Taustalla saattaa olla ajatus juonittelusta ja epärehellisyydestä Ketun viekkaus on kuitenkin kykyä nähdä enemmän kuin muut. Tämä tarkoittaa sekä tarkkanäköisyyttä että kykyä aavistaa ennakolta. Ketun tärkein taito ei ole päästä pakenemaan metsästyskoiria, vaan taito tietää etukäteen, milloin ne ovat metsällä - ja silloin käyttää aivan yhtä tärkeää kätkeytymistaitoaan. Ketun voimat voivat olla suureksi avuksi, kun ollaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Kätkeytymistaito voi muuttua ihmissuhteissa kyvyksi pysähtyä tarkkailemaan ja aistimaan ilmapiiriä kaikilla aisteilla. Erityisesti ketun voimat lisäävät intuitiota.

Jos voimaeläimesi on kettu, luota vaistoihisi, kun arvioit ihmisiä – ja jos vaistosi varoittavat sinua, pidä itse matalaa profiilia. Kettu tuo mukanaan ennalta arvaamisen kyvyn, hiljaisen tiedon taidon. Kettu on suden tavoin yksiavioinen ja hyvin kiintynyt poikasiinsa. Ketun voimat tuovatkin kyvyn huolehtia perheestä sekä älyllisellä, emotionaalisella että fyysisellä tasolla. Ketun voimiin kuuluu myös valppaus, terävä huomiokyky ja joustavuus. Kettu on voimakas opettaja niille, jotka haluavat elää elämäänsä vahvasti tietoisina ympäristöstään. Kettu auttaa meitä rakentamaan itse omaa tulevaisuuttamme.


Pöllö

Selvänäkö, intuitio, petos, viisaus, henkimaailma, vastaanottavaisuus.

Pöllö elää öisin, ja se symboloi voimaeläimenäkin linkkiä valon ja pimeyden välillä. Pöllö on erittäin tietoinen kaikesta, mitä sen ympärillä tapahtuu: pöllöt tunnetaankin hyvästä hämäränäöstä, lähes äänettömästä lennosta.

Pöllöä on vanhoista ajoista asti pidetty viisaana eläimenä, mutta myös paholaisen kätyrinä, kuoleman lintuna (katso myös korppi). Pöllön silmiä on syöty uskoen, että se parantaisi kantajan hämäränäköä.. Pöllön sydän on tuonut puolestaan rahaa, metsästysonnea ja sodassa rohkeutta. Pöllön munan ja sydämen keitoksesta tehdyllä juomalla uskottiin olevan parantavaa vaikutusta alkoholismiin, kaatumatautiin ja hinkuyskään. Intiassa pöllönlihan on puolestaan uskottu kiihottavan sukupuoliviettiä, mutta myös tekevän hulluksi. Kun naisen vasemmalle rinnalle asetettiin pöllön sydän, naisen uskottiin paljastavan kaikki salaisuutensa

Lihansyöjänä pöllö voi tarvittaessa olla vaarallinen taistelija, varsinkin jos sitä – tai sen läheisiä – uhataan. Pöllöllä on petoeläimen katse, ja sen näkökyky on kadehdittava. Pöllö on myös erittäin intuitiivinen: se onkin selvänäköisyyden ja psyykkisten kykyjen voimaeläin. Pöllöllä on rohkeus seurata omia vaistojaan.




Sammakko

Veden energia, puhdistuminen, tarkkailu, parantaminen.

Sammakon laulu tuo sateen, joka puhdistaa maan - samoin kyyneleet puhdistavat sielun. Kaikki veden oikeudet kuuluvat Sammakolle, vesi puhdistaa kehon pyhiä seremonioita varten.

Sammakon parantava voima puhdistaa tulevista koettelemuksista.



Teksti on kirjoitettu Energiakeskus Indigon, Thuleian Tupa ja astro.fi kirjoitusten pohjalta.

Kommentit

  1. Kettu<3 :) kettutyttöjähän mut ei sellaisia,eikä negassa mieles:)

    VastaaPoista
  2. Ketut on niin hienoja eläimiä :) mutta ne "kettutytöt" jotka riehuu ei niinkään ja sitten taas kun puhutaan susta ja munsta kettutyttöinä niin se on taas ihan eri asia ;) juu nou :)

    VastaaPoista
  3. pöllöstä tunnistin itseni :)

    VastaaPoista
  4. Olen itse etsinyt kauan omaa voimaeläintäni ja nyt olen varma että se on kettu.Ketuista olen aina pitänyt ja viime aikoina olen tavallaan tuntenut voimaeläimen kutsun,tarpeen.Kotimatkalla näin ketunpoikasen joka katsoi minua pikaisesti ja pakeni metsään.Tuo ketun kohtaaminen pysäytti ja oli jokseenkin voimaannuttava kokemus...jäin katselemaan pennun perään kun se katosi metsään.Kovan polun tarponut selviytyjä,introvertti jolla ambivertin piirteitä myös ja tunneälyä/ihmistuntemusta omaava ihminen olen:)

    VastaaPoista
  5. Itse olen susi. Olen pienestä asti tuntenut syvää yhteyttä susiin

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit