Terveisiä automatkalta Helsinki-Oulu

Istun takapenkillä. Mies kuuntelee linnunradan käsikirja liftareille-äänikirjaa, ystävä varailee meille Tallinnan päiväristeilyä, Peppi nukkuu mun vieressä päiväunia (Frozen niskatyyny niskassa). Hyvä fiilis. Ollaan matkalla Ouluun toisen ystävän syntymäpäiväjuhliin. Oon katsellut maisemia ja mietiskellyt syntyviä syviä. Päässä sinkoilee ajatuksia...mistäpä muustakaan kuin elämästä.

Eilen illalla mulla tuli ikävä aikaa jolloin olin yksin. Kun sai maata päivän kotona, tekemättä mitään. Tai kun pystyi lähtemään reissuun extemporee. Tai kun sai olla puhumatta kenellekkään mitään. Tai kun pystyi lähtemään kahden tunnin kävelyretkelle metsään, välittämättä siitä mitä muut sanoo. Ehkä mulla oli juurikin ikävä sitä, että sai olla yksin ja hiljaa. Huomaan ajattelevani monesti, että ”voi kumpa saisin olla hetken yksin”...tiedän etten missään nimessä haluaisi menettää perhettäni, mutta kaipaan omaa rauhaa. Jokainen äiti tietää, että työpäivän jälkeen alkaa ”uusi työpäivä”. Kotona pitää tehdä ruokaa,syödä,leikkiä lapsen kanssa,pestä pyykkiä (ei onneksi joka päivä),tyhjentää ja täyttää tiskikonetta,huolehtia lapsen iltapala,hampaanpesu ja nukkumaanmeno. Ja sitten kun vihdoin on hiljaista ja on sitä kuuluisaa omaa aikaa, niin huomaa olevansa väsynyt ja haluaa vaan mennä nukkumaan. Että jaksaa seuraavan päivän. Ja sitä seuraavan. Kyllä sitä miettii, että onko tässä järkeä....ja kauanko tätä vielä kestää?

Huomaan olleeni alavireinen jo jonkun aikaa. Kai tämä on taas sitä kasvua. Sitä kun universumi naksauttelee rattaitaan ja laittaa pyörät pyörimään. Itse yrittää jarrutella, mutta asiat vaan tapahtuu. Tiedän, mistä mun fiilikset johtuu. Mun aivot on sellainen kapistus, että olis hyvä, jos niissä ois se on-ja off kytkin. Ajattelen ihan liikaa. Heti kun mulle tulee ongelma eteen, alan käsittelemään sitä ja mietin siihen ratkaisua. Ihan pienissä kuin isoissakin asioissa. Mun selviytymiskyky on ihan helvetin hyvä ja se on mun ongelma. Jotkut ei selviydy, mutta minä selviydyn. Aina.

Pitäiskö jättää selviytymättä?

Onpas taas synkkää tekstiä :). Vaikka oikeasti kaikki on ok. Aurinkokin paistaa. Pääsen Ouluun ystävän juhlaan ja näen kavereita. Näen mun vanhempia. Pääsen nuohoamaan kotinurkkia. Ihan kohta pääsen myös syömään. Kauhee nälkä :).