Rakkaudesta suomalaisiin naisiin; ROOSA NAUHA päivä 9.10.2015

Rintasyöpä on ollut jo pitkään naisten yleisin syöpä Suomessa. Siihen sairastuu vuosittain noin 4 800 naista. Joka 8. kahdeksas nainen sairastuu elämänsä aikana rintasyöpään. Rintasyöpäsyöpä ei ole haaste vain siihen sairastuvalle, vaan se koskettaa aina myös perhettä, sukulaisia ja ystäviä.
 
Roosa nauha –kampanjan teemana on tänä vuonna Käsi sydämellä, joka kuvaa ajatusta siitä, että auttavia käsiä ei voi koskaan olla liikaa - ja jokainen meistä voi pienilläkin teoilla muuttaa maailmaa.
 
 
Roosa nauha on rintasyövän vastaisen taistelun symboli ympäri maailman. Vuonna 2015 Roosa nauha -keräystä vietetään jo 13.kertaa Suomessa. Tämän vuoden kampanjateemaksi valittiin välittäminen - Käsi sydämellä.
 
Vuoden 2015 nauhan on suunnitellut muotisuunnittelijana tunnettu Katri Niskanen.
 
Tämän vuoden nauhassa on nähtävissä auttamista symboloivat kädet. Kädet muistuttavat meitä siitä, että pienilläkin teoilla voi olla niiden saajalle suuri merkitys. Katrille käsien piirtäminen nauhaan oli muutoinkin hyvin luontevaa. Hän kertoo käsillä työskentelemisen olevan hänelle itselleen erittäin tärkeää.
”Pienillä teoilla on väliä. Haluan omalla panoksellani tukea syöpätutkimusta, sekä kannustaa ihmisiä huolehtimaan itsestään ja toisistaan. Suunnittelin kädet nauhaan symboloimaan auttamista ja välittämistä”, Katri kertoo.
Teksti lainattu ROOSA NAUHAN sivuilta
 
Ostan joka vuosi itselle Roosa Nauhan, joskus jopa kaksi. Olen jo tämän vuoden nauhan hankkinut ja aion laittaa sen perjantaina paitaani kiinni kun lähden töihin. Perjantaina 9.10 vietetään siis kansainvälistä Roosa nauha päivää!
 
Katselin tämän vuoden Roosa nauha tuotteita ja itselle ainakin lähtee seuraavat tuotteet...


 


 
 

 Rakkaudella, Sarppa

Kommentit

Suositut tekstit