Reppureissu joka muutti elämäni...

Jotenkin taas on se aika vuodesta, että tulee kelailtua kauheesti asioita. Välillä viipotan menemään ajattelematta sen kummemmin mitään :D ja sitten taas iskee kausia, että ajattelen menneitä, tulevia, itseäni, muita ja elämää. Nyt on ollut mielenpäällä mun reissu, jonka tein vuonna 2012. Oon ajatellut sitä paljon ja lueskellut sen matkan aikana kirjoittamaani päiväkirjaa. Joka ikinen kerta palaan siihen ajatukseen, että "onneksi uskalsin lähtee sille reissulle ja onneksi uskalsin kääntää elämässä silloin uuden sivun". Oon kirjottanut siitä reissusta täällä aikaisemminkin, mutta haluan palata taas aiheeseen, koska se on niin iso osa mun elämää.

Paljon on tullut mietittyä myös sitä, että tuo matka vaikuttaa vieläkin mun elämään. Saatan kesken työpäivän, yhden ohikiitävän sekunnin ajan, ajatella reissussa saamiani ahaa-elämyksiä. Saatan rauhoittaa itseeni kesken kiireisen työpäivän ajattelemalla, että mulla ei oikeesti oo kiire...että hakuna matata vaan. 

Matkan aikana menin syvälle itsessäni. Tajusin itsestäni negatiivisia ja positiivisia puolia sekä tietysti pinttyneitä ajatuksia jotka tarvitsi muutosta. En edes vielä tällä hetkellä tiedä, miten edes pystyn kertomaan ja löydänkö oikeita sanoja siihen, mitä minä matkalla koin. Sydän avoinna siis raapustelen tätä ja yritän löytää ne oikeat sanat kuvaamaan niitä tunteita mitä minä siellä koin.

Matka alkoi sillä, että lähdin silloisen mieheni kanssa Los Angelesiin, jossa olimme viikon. Jo Los Angelissa mulle tuli fiilis, että jokin tai jotain on tapahtumassa. Sisällä myllersi, mutta en oikein tiennyt mitä se on. Lähdin siis reissuun yksin. Mun silloinen mies saatteli mut LAXiin ja kun tajusin, että oon tosissaan lähdössä reissuun, YKSIN, tuntu että taidankin ottaa lipun vain Suomeen ja mennä sinne nuolemaan haavojani. Mutta silti jätin rinkan matkatavaraselvitykseen ja painelin Muumityynyn kans kohti turvatarkastusta ja konetta joka veisi mut ihan ekaks Hong Kongiin.

Matka L.Asta Hong Kongiin kestää noin 15 tuntia ja se on tällaiselle lentopelkoiselle aikamoinen koettelemus. Olin käynyt Suomessa ennen matkaa lääkärissä ja saanut siellä rauhoittavia, jotta pystyn lentämään. Oon ehkä ollut niin paniikissa etten oikein muista koko koneeseen menosta mitään. Koneessa sitten jouduin jenkkiläisen miehen ja kiinalaisen miehen keskelle. Lento lähti klo 12 yöllä ja tarkoituksena mulla oli nukkua. Se jenkkiläinen mies oli käytäväpaikalla ja minä  keskellä. Meillä molemmilla oli siis tarkoitus nukkua. Se kiinalainen mies teki meidän lennosta helvettiä, koska se ei a)aikonut nukkua b)katsoa leffoja vaan se hääräs koko lennon ajan omiaan. En ymmärrä miksi se ei vaihtanut sen jenkkimiehen kanssa paikkaa, koska se monta kertaa herätti meidät, koska lähti a)vessaan b)haki nuudeleita(joita se se sitten maiskutti kauheella äänellä) c)hengaili muuten vaan.Sillä jenkkiäijällä menikin jossain vaiheessa hermot ja se ärähteli sille jotain. Itsehän olin ottanut rauhottavaa niin en tajunnut oikein maailman menosta mitään. Nukuin varmasti mielenkiintoisissa asennoissa ja kuolasin :D.

Oon miettinyt jälkeenpäin että minähän tein aikahypyn tulevaisuuteen. Koska lento lähti klo 12 keskiviikkona yöllä ja se kesti sen 15 tuntia. Eikös mun ois silloin pitänyt olla torstaina perillä? Olin kuitenkin Hong Kongissa vasta perjantaiaamuna.(Tiedän...menin aika monen aikavyöhykkeen läpi niin se johtuu siitä). Lento meni myös Japanin kohdalla "paholaisen meren" yli ja olin aika varma että sinne se meidänkin lentokone sitten päätyy. Hengissä kuitenkin selvittiin ja lentokone laskeutui turvallisesti Honkkariin.

Honkkarista lähti sitten lento Bangkokiin. Olin niin sekaisin siitä aikaerosta ja rauhoittavista etten muista lennosta mitään. Bangkokiin kuitenkin pääsin ja olin kauhuissani.Sillä hetkellä ensimmäisen kerran tajusin olevani YKSIN. Ei ollut ketään kelle puhua. Silloin mulle iski ensimmäisen kerran koko kroppaan PELKO. Eihän tämä olekaan yhtä hienoa kuin leffassa "eat pray love" :D. Että asiat vaan soljuu ja kauniit biisit soi taustalla :D.

Mulla ei ollut tarkoituksena jäädä Bangkokiin, mutta jäin silti yhdeksi yöksi. Otin kentältä taksin ja olin jo valmiiksi katsonut hostellin mihin menisin. Taksikuski vei mut hostelliin. Matkan aikana kentältä hostelliin näin kurjuutta ja köyhyyttä, sellaista mikä jäytää sielua kun sitä näkee. Toisaalta uskon, että ihminen voi olla onnellinen vaikka ei omistaisikaan mitään.

Heitin tavarani huoneeseen ja lähdin syömään ja katsomaan Bangkokia. Olin sairaan väsynyt, joten kävin vain pikaisesti syömässä ja katselin hetken kun länkkärit (eli me eurooppalaiset) joi olutta ja piti hauskaa. Ei huvittanut mikään.

Bangkok jäi mun osalta katselematta, mutta mulla olikin halu päästä äkkiä pois melusaasteesta ja mun kroppa oikeen huusi rauhaa. Olin Bangkokissa vielä seuraavan päivän ja illalla hyppäsin bussiin, joka vei mut yön aikana Koh Phanganin saarelle.

Kun pääsin Koh Phanganin saarelle, tiesin tietenkin, että se on full moon partyjen bilesaari.Olin kuitenkin katsellut saaren karttaa ja lukenut netistä, että saarelta löytyy rauhallisempiakin alueita. Päädyin sitten Thong Sala kylän lähelle, 20 minuutin päähän full moon partyjen bilemestasta Haad Rin nokista. Koska tulin siis saarelle niin sinne yleensä tullaan veneellä :D Kun pääsin veneestä ulos ja aloin miettimään että mihinhän sitä suuntais niin sellainen pikkuinen thaiukko tuli kysymään et tarvinko kyytiä. Tarvin todellakin. Hyppäsin sitten tämän ukon skootterinkyytiin rinkkoineni ja sanoin sille että vie mut johonkin hyvään ja rauhalliseen yöpymispaikkaan.Ukko vei mut Power Beach Resorttiin. Tuo ylläoleva kuva bungalowista on mun pikku mökki, missä vietin sitten loppujen lopuksi 2 viikkoa :).

Mulla edelleen pyöri aikaeron takia rytmi ihan miten sattuu ja ensimmäiset kolme päivää menin nukkumaan, yhden oluen jälkeen, klo 19 ja heräsin sitten klo 05.

Mun kämpästä oli noin 50 metriä mereen ja joka ilta katselin tuota alla olevaa näkymää.Miten sen nyt sitten kuvailisi...oli ihan hemmetin siistiä!

Tajusin olleeni KOLME PÄIVÄÄ hiljaa kun vihdoin ja viimein sain raahattua itseni aikaerouupumuksen takia liikkeelle. Kävin kävelemässä Thong Salan kylässä ja katselemassa ihmisiä kun ne touhusi omia juttujaan.

Menin yhteen kahvilaan hakemaan ison kupillisen lattea ja syömään aamupalaa. Tilasin ja istuuduin pöytään. Samalla purskahdin itkuun. Viereisessä pöydässä oleva pariskunta katseli mua pitkään mut taisin nyökätä niille et kaikki on ok, mut mua vaan nyt joku/jokin itkettää...siinä sitten nyyhkin aikani ja pyyhin kyyneleeni ja söin hiljaa aamupalaa.En edes tunnistanut tuossa vaiheessa tunteita, en tiennyt mitä itken tai miksi itken. Mulla oli vaan paha mieli jostain.

Ehkäpä tuo oli se käänteentekevä hetki, jolloin annoin kaikkien tunteiden tulla juuri niin kuin ne tuntuu ja sen jälkeen koko loppumatkan ajan.

Kun olin ollut saarella 5 päivää olin tullut siihen tulokseen, että oon täysin hullu kun lähdin reissuun yksin. Pitkästä aikaa tunsin itseni yksinäiseksi. Jotenkin sitä kaipasi jotain tuttua juttuseuraa. Myöhemmin oon tajunnut, että oli todella oikein olla yksin reissussa...kukaan ei ollut sekoittamassa ajatuksia. Olennaista koko reissussa oli se, että suostuin kohtaamaan mun omat möröt ja ikävät tunteet. Sain puhdistettua sielua ja kokea elämänmuutoksen, joka kannattelee vieläkin.

Vähän ruokajuttua väliin...

Jos eksytte Koh Phanganin saarelle niin menkää ihmeessä Thong Sala kylän ainoaan meksikolaiseen ravintolaan syömään :D. Minähän tunnetusti rrrrakastan meksikolaista ruokaa ja aina kun on  mahdollisuus sitä syödä, käytän sen hyväksi. Tuo yllä oleva kuva on paikan mainos. Kävin paikassa syömässä ja ruoka oli ihan helvetin hyvää. Paikan omistaa jenkkiläinen mies, joka myös kasvattaa ravintolan chilit itse, ravintolan takapihalla. Kävinkin ihailemassa niitä siellä :). Ravintola on myös mainittu Lonely Planetin matkaoppaassa ja kehuttu hyväksi. Muutenhan puputin sitä thaikkuruokaa melkein koko matkan.

Tajusin reissun ensimmäisellä viikolla että minusta on tullut joku sellainen ihminen mikä en oikeasti ole. Muutamaa vuotta aiemmin tapahtunut traumaattinen kokemus nosti päätänsä. (Matkan jälkeen menin terapeutin puheille ja hän kertoi mulle, että mulla on trauma...jota ollaan purettu sitten niillä käynneillä). Minusta oli tullut kusipäinen ihmisten hyväksikäyttäjä, joka oli omien halujensa vietävissä. Kun kotona ei saanut rakkautta, sitä haettiin sitten kaikin keinoin muualta. En oikeasti halunnut kenestäkään mitään, vaan janosin vain sitä, että joku kehuu ja sanoo että olen ihana. Kotona tunsin itseni arvottomaksi mutta uloslähtiessä olin maailman paras. Säälittävä paska. Käsittelin tuota tunnetta ja tunnustin sen itselleni. Ei oo helppoo tunnustaa olevansa täysin kusipää, joka ei koskaan haluais, että kukaan toimisi niin niinkuin minä olin toiminut tilanteissa. Minussa oli tavallaan kaksi puolta, se kiva ja ihana Sarppa ja sitten bad girl-Sarppa, josta kukaan ei oikein tiennyt mitään. Päätin silloin muuttaa itseeni. Halusin olla taas se luotettava Sarppa, johon voi luottaa 100%.

Purskahtelin itkuun tämän tästä. Olin rannalla makaamassa, uimassa tai lukemassa palmun alla kirjaa...itku vaan tuli, enkä voinut pidätellä sitä. Voin vaan kuvitella mitä ihmiset on munsta ajatelleet..."tuolla se taas pillittää" :D!

Ehkä niille hankalille tunteille pitää vaan avata ovi ja pyytää sisään ja sanoa "tervetuloa"? Kyllä ne sitten jossain vaiheessa lähtee takaisin ulos?

Mun reissun tarkoitus ei alunalkaenkaan ollut mikään biletysreissu. Olin tosi mummo koko reissun ajan. Saatoin juoda yhden, kaks kaljaa iltasin ja painua nukkumaan. Koko reissun aikana join 3 kertaa itseni humalatilaan asti. Ei huvittanut mitkään bileet ja koska olin reissussa yksin, ei kannatakaan lähteä yksin vetämään kännejä ja sitten tulla tyrmätyksi ja seuraavana aamuna ihmetellä et mitä tapahtui :(

Olin ollut saarella ehkä sen 4 päivää kun olin aamukävelyllä ja huomasin sellaisen joogapaikan. Se paikka veti mua puoleensa ja meninkin käymään siellä. Tapasin siellä englantilaisen pariskunnan joiden kanssa hengailin pari päivää. Ne lähti sitten jatkamaan matkaansa.Tein myös meditaatioharjoituksia päivittäin. Kirjoittelin koko matkan ajan päiväkirjaa ja kirjoitin noista ajatuksista joita sitten meditaation ansioista putkahteli päähäni. Nyt kun luen niitä kirjoituksia, tuntuu etten se minä edes ole kirjoittanut niitä :D. Huimia ajatuksia on virrannut mun päässä.

En koe olevani mikään viherpiipertäjä tai hippi, mulle vaan sopii jooga ja meditaatio. Munsta on kivaa tutkistella itseeni ja omia tunteita. Uskon, että sen meditaation avulla oon oppinut hyväksymään myös ne negatiiviset tunteet. Ja jollakin tavalla oppimaan itsestäni niitä piirteitä jotka ei oo niitä maailman positiivisimpia.
 

Mun mielestä joogaan ja meditaatioon liittyy liikaa sellaisia hihhulijuttuja. Aina kun niistä puhuu, ihmiset automaattisesti ajattelee, että on jotenkin hippi kun joogaa. Mulle jooga on ihan vaan venyttelyä ja siitä tulee hyvä olo. Meditaatio on mulle mielen tyhjentämistä ja itseni kanssa oloa. Ei sen kummempaa. En liitä noihin mitään uskontoja vaan ne vaan on mulle yksinkertaisesti hyväksi. Mulla on parempi mieli kun oon joogannut tai meditaatioinut (heh, ei tuo oo oikee suomenkielinen sana, taisin just keksiä sen)!

Tuolla saarella ollessa tunsin meditaation avulla mun käsittelemättömät tunteet, jotka alko virrata mun kehossa. Se oli pelottavaa. Olin yksin suuressa maailmassa, toisella puolella maapalloa missä mun kaikki rakkaat. Kukaan ei ollut tukemassa mua vaan mun oli vaan pärjättävä yksin. Kaikkien niiden tunteiden kanssa.
 

 

Yksin matkustamisen vittumaisuus on just se yksinäisyys :D. Kyllähän minäkin juttelin ihmisten kanssa, small talkia ja muuta puuta heinää. Mutta niinä hetkinä kun ois halunnut kertoa mitä oikeasti tuntee, niin siinä ei ole ketään. Minäkin kuvittelin, että reissusta tulee samanlainen kuin Julia Robertsin "eat pray love", mutta siinä elokuvassa ei puhuta mitään niistä yksinäisyyden tunteista mitä tuollaisella matkalla tuntee ja kokee.Kyllä todellisuus kolahti ja lujaa. Opinpahan myös sen ettei elämä oo elokuvaa :D!

Tietenkin vielä se, että yksinäisenä naisena matkustaa on kaikkien mielestä outoa. Monta kertaa jouduin selittämään miksi oon yksin. Jossain vaiheessa kyllästyin ja sanoin et kaverit on tuolla noin ja meen sinne ihan just kohta :D! Silleen pääsi helpolla eroon kaikista iilimadoista jotka yritti iskee. 

 

 

Mun piti olla Koh Phanganilla vain viikko, mutta ihastuin tuohon paikkaan niin paljon etten halunnut heti sieltä lähteä...ja full moon partytkin oli tulossa, joten halusin lähteä käymään niissä. Mullahan oli sitten varattuna matka saarelta pois heti full moon partyjen jälkeen, aamulla klo7...en tiedä mitä mun päässä silloin oli liikkunut kun varauksen olin tehnyt, mutta kännissä taisin olla vielä kun istahdin pikkubussin kyytiin. Edessä oli laivamatka rannikolle...krapulakännissä :D!

Niin kuin sanoin, en kännäillyt reissussa kuin kolme kertaa ja tuo full moon party oli yks niistä. Tapasin bileissä irlantilaisia poikia joiden kans oli hauskaa...ne ei yrittänyt mitään iskuhommia vaan ne keskitty juurikin siihen olennaiseen eli oluen juontiin. Eli just hyvää seuraa mulle. Meidän joukkoon liittyi myös Marie joka oli hollannista ja meillä oli tosi hauskaa! Jossain vaiheessa yöllä, mulle tuli tunne et haluan kävellä mereen vilvoittelemaan (hieno idea känniseltä!)...ja niin teinkin...kävelin rannalta merellepäin ja olin jossain ihan omassa maailmassa (ja ei, en käytä huumeita!)...yhtäkkiä tajusin että ihan kuin olisin jossain toisessa maailmassa. Kuulin taustalta vain full moon partyjen musiikin ja edessäpäin oli mustaa. Ihan kuin olisin kuullut universumin kutsun.Sitten Marie tuli taakseni ja hädissään otti olkapäästäni kiinni ja luuli että aion hukuttautua tai jotain. En osaa selittää mitä sillä hetkellä tunsin, mutta jotain kummallista...ja siistiä! Mulla on muistikuva, että ajattelin sitä kuinka iso maapallo on ja kuinka pieniä me ihmiset ollaan :D!

 

T

ajusin sen parin viikon aikana Koh Phanganilla, että olin ollut jo vuosia joku muu kuin minä. Mulla oli myös henkisesti ollut paha olla koko ajan. En ollut tajunnut tuota ennen kuin tuhansien kilometrien päässä kotoa. Tuolla kykenin olemaan oma itseni. Uskalsin jopa nauraa sydämestä. Mulla ei tullut kertaakaan olo, etten saa nauraa, koska oon paha ihminen. Tälläisiä tunteita koin kuitenkin kotoSuomessa. Koin myös tuohon aikaan, etten voi sanoa mielipidettäni ääneen...koska en ansaitse sitä...koska oon paha ihminen. En myöskään halunnut tutustua keneenkään uusiin ihmisiin...koska olin mielestäni paha ihminen. Semmoisia temppuja ne aivot tekee kun on saanut liikaa paskaa niskaan.

Tuolla mietinkin miten ihmeessä minusta oli tullut niin negatiivinen ihminen? Oon aina ollut positiivinen, eläväinen ja huumori on ollut mulle elämän suola. Munsta oli jäljellä enää vain kuori. Päätin täyttää itseni taas positiivisilla asioilla. Päätin, että munsta tulee taas Sarppa, joka oikeasti olen.

 

 

Kun sitten lähdin Phanganilta, oli mulla suuntana Krabi. Ihan vaan muistutukseksi. Jos meette full moon partyihin, älkää missään nimessä varatko aamuksi matkaa saarelta pois. Meikäläisellä meni laivamatka ensin oksentaessa laivan vessassa...jossa oli vaan reikä sinne mereen ja loppumatkaksi sammuin laivan kannelle mun rinkan päälle :D. Sanoin jollekin jätkälle siinä, että vartio mun rinkkaa...mut makasin sitten sen päällä kuitenkin (ja kuka sen ois voinu varastaa? ja miksi? kuka varastaa pienestä paatista rinkan ja saa vietyä sen ilman et kukaan näkee? just thinking...)

Kun vihdoin paatti oli satamassa ja pääsin bussille, joka lähti Krabille niin olin ehkä onnellisin nainen maailmassa. Sain kylmää kokista ja ostin 50sentillä ihan mielettömän annoksen nuudelikanamössöä. On jäänyt mieleen se annos. Oli aika nälkä siinä vaiheessa :D!

En tiedä mitä bussissa tapahtui, mutta kesken matkan meidän piti vaihtaa bussia. Kauhee älämölö, kukaan ei tajunnut mitään ja me heiteltiin rinkkoja bussista toiseen bussiin.

Pääsin perille Krabille ja löysin kivan hostellin, johon majoituin. Oli ilta ja menin aika pian vaan nukkumaan.Yöllä heräsin siihen, että joku sanoi mun nimen ääneen siellä huoneessa. Ketään muuta huoneessa ei ollut minä. Aamulla heräsin, aurinko paistoi, oli kuuma ja hiki. Hain cafe laten ja aukaisin puhelimen pitkästä aikaa.Samantien puhelin piippasi tekstiviestin. Mun ystävän vaimo oli kuollut edellisenä päivänä. Romahdin jotenkin täysin. Aloin itkemään eikä siitä meinannut tulla loppua.En oikein tiennyt mitä teen. Tajusin taas olevani yksin maailman toisella puolella, eikä mulla ollut siinä ketään kelle purkaa tilanne.Oli aika paska olo.

Soitin Suomeen ystävälle skypen kautta ja juteltiin tilanteesta. Päätin siltä seisomalta lähteä Phukettiin, josta ajatuksena oli lähteä takaisin Suomeen.En oikein muista miten oon tilanteessa ollut, mutta lähdin bussilla Phukettiin. Muistan, että varasin netin kautta itselle äkkiä huoneen Phuketin, Patong beachin keskustan läheisyydestä.

 

Kun pääsin Phukettiin annoin itkun taas tulla. Oli jotenkin sekavaa. Soittelin skypellä Suomeen äidille,ystävälle ja silloiselle miehelle. Kaikki oli sitä mieltä, että en voi tehdä asioille mitään vaan, että mun pitää jatkaa sitä reissua. Olisin halunnut tulla Suomeen ja lentää Ouluun ystävän tueksi, mutta jäin silti Phukettiin. En vieläkään tiedä oliko se oikea vaihtoehto, mutta uskon että mun ystävä tietää, että hän oli mun ajatuksissa koko loppumatkan.

Tajusin, että kukaan ei tiedä milloin lähtö täältä tuonpuoleiseen tulee. Pitää siis yrittää elää onnellisena niin kauan kuin täällä maailmassa saa tallustaa. 

Mulla oli tosi paha olla muutaman päivän. Itkeskelin,lueskelin kirjoja, kirjoitin päiväkirjaa, katselin ihmisiä, loikoilin uima-altaalla, pelastin yhden hiiren hukkumasta siihen uima-altaaseen, kävin hakemassa litratolkulla cafe lattea, silittelin sokeaa kissaa,juttelin yhden englantilaisen ruttuisen mummelin kanssa maailman menosta ja surin menetettyä ystävää.

 

 

Phuket ei oo yhtään mun paikka. Ihan liikaa turisteja, ihan liikaa maksullisia naisia ja ihan liikaa niitä ällöttäviä ukkoja jotka ostaa itselleen sen maksullisen naisen. Katselin yhtenä iltana niitä maksullisia naisia ja mua säälitti. Ihmisen silmistä näkee paljon. En usko, että kukaan niistä oli onnellinen. 

Kävin tekemässä pieniä reissuja ulkona Phuketista. Yhtenä päivänä pääsin pariksi tunniksi sellaisen thaimiehen kanssa sen veneeseen ja se kävi kalassa. Oltiin hiljaa, koska se ei puhunut englantia. Se näytti mulle sellaisia kauniita saaria ja kalasteli. Heitin sitten rannalle päästyä sille bhateja kouraan...oli aika onnellinen, harvahampainen mies :D!

Phuketissa näkyi myös tsunamanin jäljet vieläkin.Yhdessä seinässä oli jäljet missä se vesi oli ollut niiden aaltojen jälkeen. Kun seisoin siinä patong beachin rannalla yks aamu, mietin et siinä kohdassa ei ikinä selviäis hengissä jos siihen iskis sellainen kerrostalon kokoinen aalto. Siellä on kyllä nykyään opasteet, mihin pitää mennä/juosta jos tulee tsunamivaroitus.

 

Yhtenä aamuna lähdin rannalle, kello oli varmaan jotain seitsemän. Joogailin palmun alla ja katselin kaunista merta. Aamuaurinko paistoi ja päätin mennä uimaan. Kahlasin siihen asti, että pää oli vain veden yläpuolella. Siinä kohdassa mulle iski kamala tunnemyrsky ja aloin taas itkemään. Tajusin, että mun pitää ottaa avioero mun miehestä.Se tunne iski lujaa ja ihan kuin joku olisi työntänyt tikarin mun sydämeen. Tunne tuntui koko kropassa. Tajusin, että olin tekohengittänyt meidän avioliittoa jo monta vuotta.Olin ollut onneton jo vuosia.Me olimme molemmat eläneet omia elämiämme jo muutaman vuoden ja vaan roikkuneet yhdessä. Tiesin kristallinkirkkaasti, että ainut vaihtoehto, että minusta tulee taas onnellinen, on vapaus. 

Se oli yhtäaikaa ihan kamala tunne, mutta myös helpottava tunne.Kirjoitin piväkirjaan tunteista niin että kynä savusi. Mietin myös, miten hoidan tilanteen kun pääsen takaisin Suomeen. Tein jo suunnitelmaa tulevaisuudelle. Ilmoitin tekstiviestitse asiasta mun hyvälle miespuoliselle ystävälle.

Päätin tämän päätöksen jälkeen lähteä vetämään suomalaisittain kännit.Kun ilta tuli, lähdin Patong beachin bilekadulle. Join muutaman breezerin jossain baarissa. Lähdin kävelemään taas rantaa kohti, koska näin, että siellä oli näitä taivaslyhtyjä. Halusin lähettää sellaisen ilmaan ja toivoa jotain. Mun ainut toive oli, että munsta tulisi onnellinen. Oli hienoa katsoa kun mun lyhty lähti matkaan. Oli ihan pimeää ja ilma täyttyi näistä ihmisten lähettämistä lyhdyistä.Siellä me kaikki seistiin hiljaa ja tuijotettiin kaikki omaa lyhtyä. Sydän sykkyrässä toivoin, että toiveeni toteutuisi.

Sitten lähdin jatkamaan baari-iltaa.

Vetäsin kunnon kännit. Tanssin venäläisten miesten kanssa jotain venäläisiä kansantansseja. Kukaan niistä venäläisistä ei puhunut kunnolla englantia, mutta se ei menoa haitannut. Tanssittiin, naurettiin ja juotiin vodkaa. Kun olin saanut venäläisistä tarpeeksi jatkoin matkaani ja tanssin & lauloin yksin kadulla. Olin oikea kylähullu :D. Ostin jonkun englantilaisen miehen kanssa arkillisen sydämenmuotoisia tarroja ja liimattiin niitä kasvot täyteen :D.On varmasti ollut kaunis näky!Siellä bilekadula tunnelma oli katossa, mutta silti ehdin ajattelemaan niitä maksullisia tyttöjä, jotka pyörittivät pyllyä ja houkuttelivat miehiä pienissä seksiasuissaan. Mun mielestä seksiä saa myydä se, joka ei oo pakotettu siihen, mutta mun mielestä tuolla Thaimaassa nuo tytöt tekee suurimmaksi osaksi sitä pakotettuna.

 

Seuraavana aamuna mulla oli jäätävä darra. Mua myös hävetti jotenkin se mun edellisillan riehakkuus. Pysyttelin koko päivän sen mun resortin uima-altaalla ja häpesin itseeni :D.

 

Mulla oli enää muutama päivä kunnes lentokone veisi mut Balille. Bali oli ollut mun yks haaveista niin kauan kuin muistan. Oon ajatellut, että ennen kuin kuolen, haluan käydä Balilla surffaamassa!

 

Hyvästelin sen ihanan, sokean kissan yhtenä aamuna ja matka Balille käynnistyi siitä hetkestä. Olin Phuketin lentokentällä ja muistan katselleeni sellaista rakastunutta nuorta paria. Muistan ajatelleeni, että haluan kokea vielä joku päivä tuon saman tunteen. Olla oikeasti rakastunut. Olla jollekin se ykkösasia maailmassa.

 

Lensin Denpasariin ja jälkeenpäin mulle on selvinnyt, että lensin sinne sellaisen lentoyhtiön koneella, joilla on tippunut koneita tuon tuosta ja se lentoyhtiö on luokiteltu jotenkin vaaralliseksi. Ihmekös se lentolippu olikin niin halpa. Onneksi en kuitenkaan tiennyt tuota vastakuin jälkikäteen.Ois voinut lentomatka mennä ihan eritavalla (esim.niin, että olisin kiljunut koko matkan "tääää kone tippuuuuuu").

 

Kun lennettiin siellä taivaalla, näin mm. sellaisen järkyttävän kokoisen roskalaatan. Oon joskus katsonut niistä dokumentteja ja nyt näin sitten sellaisen ihan livenä. Kammottavaa. Me ihmiset pilataan tää maapallo. Ja se on ihan meidän kaikkien syy.

 

Kone laskeutui Denpasarin kentälle iltasella ja kentältä otin taksin Kuta Beachille. Mulla oli varattuna siellä yhdeksi yöksi majoitus.Vinkkinä reppureissaajille: ei kannata varata majoitusta kuin yhdeksi yöksi kerralleen, koska koskaan ei tiedä mitä yllätyksiä on luvassa. Tuolla maailmalla on hankalaa saada rahoja takaisin, jos oot jo valmiiksi maksanut jotain.

 

Mun ensimmäisen yön majoitus oli kamala. Huone oli ihan paskanen, lakanoita tai peittoja ei varmasti oltu vaihdettu edellisen vieraan jäljiltä.Mua ällötti nukkua siellä, mutta väsymys vei jossain vaiheessa voiton. En muista enää paikan nimeä, joten en voi nyt varoittaa siitä. Seuraavana aamuna nostin rinkan selkään ja etsin uuden majoituspaikan.Löysin ihanan paikan nimeltä Serenity Eco Guesthouse and Yoga. Yö siellä maksoi noin 13e ja paikassa oli ihana uima-allas, aamupala, joogatunteja ja hierontapaikka. Ilmapiiri siellä oli heti hyvä ja tunsin oloni tosi chilliksi :).

 

 

 

Kun menee Balille, kannattaa ehdottomasti mennä muuallekin kuin Kuta Beachille. Kuta on täynnä aussisurffareita. Siis ei siinä mitään...jos kaipailee lomaromanssia aussisurffarin kans niin se varmasti onnistuu, mutta itseä ei tuolla matkalla kiinnostanut mitkään lomaromanssit.

 

Kun pääsin Balille, mulla tuli tunne, että olisin ollut siellä aiemminkin. Ehkä mää olen entisessä elämässä siellä ollutkin. balilaisten mielestä mun nimi,Sari, on balilainen :D. Sainkin eräältä vanhemmalta naiselta uuden lempinimen "BaliSari", näin joka päivä tätä vanhaa rouvaa.

 

Balilla jotenkin avauduin. Mun sydän avautui. Mulle alkoi tulemaan itsevarmempi olo. Pelko oli jotenkin poissa. Hymyilytti joka päivä.

Kävelin Balilla paljon. En edes tiedä missä oon kävellyt, mutta kävelin ja katselin paikkoja. Sekin oli jotenkin vapauttavaa. Aamut aloitin joogalla ja meditoimalla...ja juomalla tuorepuristettua hedelmämehua, nam!

 

Balilla mietiskelin mun alkoholinkäyttöä. Oon aina ollut kova bailaamaan, mutta viime vuosina mun kännääminen ei ollut enää hauskaa. Kävin paljon baarissa, koska mulla oli sisältäpäin niin paha olo...alkoholilla voi helposti turruttaa omia tunteitaan. Tuolla reissulla en ollut bailannut. Olin ollut vain itseni ja oman päänsisäisen äänen kanssa :D.

 

Päätin sulkea pullonkorkin ja aukaista sen vasta sitten kun mulla olisi hyvä olo sisäisesti. En ole kuitenkaan kokenut, että olisin ollut alkoholisoitunut, mutta välillä on hyvä pysähtyä ja olla selvinpäin ja kuunnella itseään.

 

Sinä iltana join muutaman kaljan (olin siis hiprakassa) ja istuin balilaisten poikien kanssa ilmeisesti niiden kodin terassilla. Yks pojista soitti kitaraa ja me muut laulettiin. Oli mukava ilta.

 

En käynyt Kutalla yhdessäkään baarissa heilumassa, joten niistä en voi kertoa mitään. Kutalta kuitenkin löytyy jokaiselle jotain. Jos siis haet railakasta meininkiä kannattaa suunnata Kutalle.

 

 

 

Pääsin toteuttamaan yhden haaveistani eli pääsin surffaamaan Balilla. Maksoin kolmen päivän surffikurssin ja jo ensimmäisen aallon iskiessä lautaan, ajattelin että oon kyllä hullu :D. Surffaaminen ei todellakaan oo helppoo. Kuitenkin viimeisenä päivänä pysyin laudalla jo pystyssä ja menin ainakin metrin siinä aallon harjalla :D.

 

Balilla oli hemmetin kuuma. Joka päivä noin 35 astetta lämmintä...aurinko porotti täydeltä taivaalta. Sain siinä surffikurssin aikana auringonpistoksen. Tulin tosi sairaaksi. Oksetti ja pa***tti. Mun naama oli ihan punainen. Yks balilainen jätkä tuumas mut nähdessään et "you look like strawberry" :D.

 

Muina mansikkanaamanaisena siellä vaan mentiin.

 

Kun Thaimaan puolella olin itkeskellyt niin Balilla mua hymyilytti. Jotenkin asiat vain mun päässä naksahteli paikalleen. Tiesin mitä teen ja tiesin mitä tuun tavoittelemaan elämässä, kaikki asiat oli vaan selkeenä mun päässä. Tiesin, että mulla oli vielä Suomeen päästyä monta asiaa, jotka mun piti hoitaa (ja niistä osa oli henkisesti vaikeita asioita), mutta olin henkisesti kaikkeen valmis!

 

 Oon todella onnellinen, että uskalsin tehdä tuon reissun. En tiedä missä olisin jos en tuota mun elämää muuttanutta reissua ois tehnyt. En halua edes ajatella asiaa.

 

Kun sitten palasin 2,5 kuukauden reissaamisen jälkeen takaisin Suomeen, ei kaikki todellakaan ollut helppoa. Mua pelotti ja olin ihan varma etten selviä hengissä siitä tunnemyrskystä. Mutta täälläpä sitä ollaan !

 

Mitä opin matkalta?

 

Opin paljonkin.

 

Jos et näe lähelle, lähde kauas, sen jälkeen näet lähelle. Yksin matkustava nainen pysyy hengissä ja ilman raiskauksia/ryöstöjä kun pitää järjen päässä. Älä lähde iltaisin kännykät takataskussa ja lompakko täynnä rahaa kävelemään pimeille kujille. Älä luota keneenkään muuhun kuin itseesi. Mulla oli iltaisin farkkushortsien taskuissa muutama Thaimaan bhati tai Indonesian rupia, en kantanut kännykkää oikeastaan missään. Muutenkin halusin vapauden kännykän ja netin käyttöön. Sua yritetään huijata ihan joka paikassa..koska oot tyhmä länsimaalainen :D. Muista tinkiä ihan helkutisti :)! Kannattaa käyttää hyväksi hierontapalveluja...ne on oikeesti halpoja ja hyviä. Minäkin kävin ainakin 2 kertaa viikossa hieronnassa.

 

Muista nauttia elämästä!

 

 

Kun kerrankin on mahdollisuus niin opi itsestäsi, haasta itseäsi ja kuuntele sydäntäsi. Hiljaisuus ja puhumattomuus on joskus hyväksi. Minäkin saatoin olla puhumatta ihmisille monta päivää, mitä nyt moikkasin tai kiitin kassaneitiä kun hain kahvia/ruokaa. Kannattaa mennä oman pään sisälle ja kuunnella mitä sillä on asiaa. On oikeasti haastavaa olla puhumatta. Milloin viimeksi oot ollut päivän puhumatta yhtään mitään?

 

 Muista kunnioittaa toisten kulttuureja. Niistä kannattaa ottaa vähän selvää ennen kuin lähtee matkalle ettei vahingossa loukkaa ketään.

 

Matkalla pitää osata nauttia, auringonlaskuista ja nousuista, ilmastosta, ihmisistä, ruoasta ja kylmästä kokiksesta.

 

Mun toive on toteutunut, se toive,minkä heitin ilmaan siellä Patong beachin rannalla...oon onnellinen. Mun elämä heitti kuperkeikkaa tuon matkan jälkeen, mutta se heitti hyvällä tavalla kuperkeikkaa.

 

Huomaan välillä kun nauran, että se tulee sydämestä.Ajattelen joskus, että onpa ihanaa nauraa kun en tunne syyllisyyttä siitä. Olen palannut monta kertaa tuon matkan jälkeen noihin fiiliksiin mitä siellä koin. Munsta on ihanaa olla vapaa, vapaa kahleista, jotka piti kiinni mua jossain negatiivisessa ilmapiirissä. Elämä ja maailma opettaa :)!

 

 

I'm free bird now :D