Vuoren huipulle vie monta polkua,mutta näköala sieltä on aina sama.

    

Kirjoitin viime viikonloppuna piiitkän postauksen tämän hetkisistä ajatuksista, mutta en kykene sitä vielä julkaisemaan. Jotenkin sitä kirjoitusta pitää vielä viilailla kuntoon. Mutta tulossa se on, kunhan nyt järjestän tässä muutenkin asioita kuntoon. Tiedän, että on ärsyttävää kun kerrotaan, mutta sitten kuitenkaan ei kerrota. Mutta kun julkaisen sen kirjoituksen, niin ymmärrätte kyllä. Oottehan kuitenkin viisaita ihmisiä siellä ruudun takana. Sen verran kuitenkin mainitsen, että kyseessä on hyviä elämänmuutoksia, mitään pahaa ei ole tapahtunut.

Sen mitä nyt tulin kertomaan niin, on se, että tämä blogialusta tulee jäämään historiaan. Olen tässä käyttänyt tunteja ja tunteja uuden blogialustan väsäämiseen. Tarkoituksena oli, että olisin saanut uudet sivut auki jo 1.12.2018, mutta luulen, että en ehdi siihen mennessä tekemään sivuja siihen kuntoon, että ne voi julkaista. En todellakaan ole mikä koodaaja, joka osaisi koodata (en ole edes varma mitä tuo tarkoittaa), joten hommasin sellaisen helpon blogialustan, jossa ei tarvita koodaaja-taitoja. Haluan, että ne sivut toimivat täydellisesti, joten senkin takia nyt niitä valmistelen rauhassa.
En vielä tiedä, mitä täältä blogista otan mukaani vanhaan blogiin vai otanko mitään. Tällä hetkellä ne sivut on jo aika hyvällä mallilla, mutta koska oon joskus hieman tuuliviiri, aloin miettimään, että yksinkertaistaisinko vielä sivuja. Katsotaan nyt. Uusi blogi löytyy sitten myöhemmin osoitteesta www.sarppalove.com, mutta ilmoitan sitten kyllä isosti kun nuo sivut toimivat.

Vuosi lähenee loppuaan ja kohta saa taas summata koko vuoden asiat mitä on tapahtunut ja aloittaa 1.1.2019 vuosi taas puhtaalta pöydältä. Siistiä.

Palaan taas pian tänne! Mukavaa keskiviikkoa ja tehdään tästä päivästä hyvä päivä!

Kommentit

Suositut tekstit