Bikini Challenge puolivälikuvat muutoksesta.

On aika esitellä hieman Bikini Challengen puolivälituloksia. Itse oon huomannut muutoksen kropassa monellakin tapaa. Painoa on pudonnut muutama kilo, mutta parasta on ollut kiinteytyminen ja lihasten pienoinen kasvu. Tuntuu, että voimaa on ollut enemmän. Fiilis on muutenkin hyvä ja sokerihimo on suurimmaksi osaksi kadonnut. Vielä on puolet jäljellä ja uskon et kesäkuun lopussa peilistä näkyy taas hieman erilainen, muokkautunut vartalo.



Yläkuva: 11.4.2015
Alakuva: 16.5.2015














































































Viime sunnuntaina oli se mun mättöpäivä ja silloin sai syödä mitä vain. Söin pullaa (jota en voinut syödä sitten loppujen lopuksi...oli niin makeaa), kävin pizzalla, söin porkkanakakkua ja karkkia. Mulla oli ihan jäätävän huono olo sitten illalla ja se sai taas ajattelemaan omia ruokatottumuksia. Myös neljään päivään en liikkunut tuon mättöpäivän jälkeen. Totaalilepo niinsanotusti.

Otettu 16.5.2015

Alakuva otettu 11.4.2015 ja sen alla 16.5.2015



                 
 Sivusta otetut kuvat: ekana 11.4.2015 ja sen alla 16.5.2015


                                                                     

Oon tyytyväinen jo tämänhetkisiin tuoksiin. Sellainen pöhö on poissa ja nyt on hyvä jatkaa vielä seuraavat 5 viikkoa loppuun tämä challenge. Varsinainen työhän alkaa sitten tämän "kuurin" jälkeen eli se jauhamani elämänmuutos. Onhan tässä jo oppinut terveellisestä syömisestä paljonkin, joten eiköhän se ole tuonne aivoihinkin jo jollakin tapaa jäänyt :).

Ps. Älkää välittäkö mun kuvien ilmeistä :D ...mää oon oikeesti ihan hymyilevä tyttönen vaikka kuvista ei sitä ehkä huomaa :D



Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit