Call me by your name.

Käytiin eilen illalla ystiksen kanssa leffassa. Call me by your name oli ihana. Elokuva kertoo, mistä muustakaan, kuin rakkaudesta. Siitä ihanasta ja kiduttavasta ensirakkaudesta. Leffan maisemat on mielettömiä...tuli olo, että haluan Italiaan! Leffan musiikki on myös jotenkin mieletöntä, en osaa selittää,mutta sopii leffaan kuin nakutettu. En yhtään ihmettele, että leffa nappasi Oscarin (paras sovitettu käsikirjoitus). Tää leffa on "niitä leffoja" mitkä pitää katsoa sellaisessa "tietyssä mielentilassa" eli ei kannata juosta kiireisen työpäivän jälkeen leffateatteriin katsoon tätä (niinkuin minä tein) vaan mennä sinne rauhassa ja viipyillä vielä ehkä leffan jälkeen hetken jossain viinilasillisella. Vaikka kiireessä ryntäsinkin eilen leffaan niin silti mulla vieläkin ajatukset palaa leffaan...yhdessä kohdassa mun teki mieli nousta seisomaan ja itkee silleen dramaattisesti. Ensirakkaus...se on ihan kamalan ihanaa :).

-Sarppa