Uusi viikko.Uusi ihana viikko.

Maanantaiaamu. Kello on nyt 05:30 ja olen jo juonut aamukahvit (kylläkin vasta kupillisen...) ja ehtinyt hieman stressata tätä päivää. Tulossa kiireinen päivä töissä. 

Oli mukava viikonloppu, kylläkin se meni nopeaa. Vielä olisi voinut yhden päivän "lööppiä". Koulutehtävänkin sain tehtyä, tänään vielä tarkistan asetukset siihen ja sen jälkeen lähetän sen. Seuraavaksi alkaa portfolion vääntö ja siihen tarvitsen kyllä ottaa aikaa ettei käy niin, että viimeisellä viikolla ennen palautusta hikoilen ja istun stressissä kirjoittamassa sitä. 

Mulla on ens viikonlopulle suunnitelma: moni ei teistä tiedäkään, että olen ammatiltani (myös) kosmetologi. Olen opiskellut kosmetologiksi joskus kauaaan sitten ja tehnyt hetken aikaa myös sitä työtä. Vaikka en enää vuosiin ole ammattia harjoittanut niin esimerkiksi jalkahoitoa olen tehnyt tässä vuosien aikana äidille ja mummolle. Myös esimerkiksi ihonhoito on jäänyt takaraivoon opiskelujen ajalta ja onkin ollut mun tärkeä osa iltarutiineja. Nykymaailmassa on erilaisia hoitomuotoja kasvoille (ja vartalolle), ripsijuttuja, kynsijuttuja jne. ja olen niiden kelkasta tipahtanut ajat sitten, mutta perushoidot muistan vielä kristallinkirkkaaksi. On tullut myös niin paljon erilaisia hoitosarjoja ettei perässä pysy. MUTTA...olen pitemmän aikaa miettinyt, että haluaisin taas hoitaa ihmisiä. Aikoinani kosmetologikoulussa opiskelin aromaattisen hieronnan ja tykkäsin sitä tehdä tosi paljon. Nyt olen päättänyt alkaa sitä tekemään taas. Ensi viikonloppuna harjoittelen aromaattistahierontaa koekappaleella (oma mies) ja kädet syyhyää jo. Muistan kun sitä aikoinani tein niin tykkäsin siitä hitaasta liikkeestä, kun sai keskittyä liikkeisiin ja tietysti aromaattisen öljyn tuoksu oli ihanaa. Minusta oli ihanaa kun asiakas rentoutui ja monesti myös nukahti kesken hoidon. Nyt sitten taas verestän hierontaliikkeet muistiin ja eihän sitä tiedä mihin tämä vie. Tiedä vaikka mulla on pian hoitola pystyssä :)! Tällä hetkellä mulla on vain ja ainoastaan aikomus tuottaa iloa tuolla hieronnalla. Ei siis ole bisnekset mielessä.

Nyt on ollut muutamalla bloggarilla juttua kevytyrittäjyydestä ja olen niitä mielenkiinnolla lukenut. Mulla on noussut ajatuksia tuosta ja mun työpaikalla onkin infotilaisuus kevytyrittäjyyttä ajatellen. Olen menossa kuuntelemaan aiheesta. Palaan tähän asiaan myöhemmin.

Toivottavasti tänään paistaa aurinko! Viikonloppuna oli niin ihanaa kun aurinko paistoi vaikka ulkona olikin pikkupakkanen. ....kohta on kunnolla kevät... :D!

Ihanaa viikkoa...olkoon se tähtipölyä täynnä!

-Sarppa

Kommentit

Suositut tekstit