#21päivänhaastebymartinaaitolehti
Hellurei ja hellät tunteet!Minä, joka en ikinä (siis ihan oikeasti ikinä!) voita mitään, menin ja voitin Martina Aitolehden haastekilpailun. Haaste kestää 21 päivää ja saan siihen ruokavalion ja treeniohjelman. Lisäksi haastoin kisassa mun yhden parhaista ystävistä mukaan, joten tehdään tää haasteohjelma yhdessä. Molemmille tää voitto osui niiiiin oikeaan aikaan. Meillä molemmilla on ollut omat haasteemme elämässä (siis tässä lähiaikoina) ja mikä parempaa kuin keskittyä nyt omaan hyvinvointiin. Tätä me juuri nyt tarvitaan. Oonkin kertonut aiemmin mun väsymyksestä ja alakulosta, mutta jollain tavalla tää haastevoitto sai inspiroitumaan ja sain jollain tavalla buustia mun elämään. Jospa se kuntoilukärpänen nyt sitten puraisisi oikein kunnolla. Oon ihan liian kauan ollut harrastamatta liikuntaa. Se on siksikin ihmeellistä, koska liikunnasta saan aina voimaa ja jaksamista,mutta jotenkin en vain ole saanut itseeni irrotettua sohvan kulmasta. Nyt tulee muutos!
Aion siis postata mahdollisimman paljon tämän 21 päivän aikana omia fiiliksiä ym. Kävin jo katsomassa mun youtube-kanavaakin, että onko se vielä hengissä ja aion tehdä videoita, tehdä instalivee ja tietenkin yritän mahdollisimman paljon ottaa kuvia. Teen tämän siksi, että saan siitä(kin) buustia kun teen tästä "julkista". 21 päivän haasteohjelma alkaa 24.9, joten siitä eteenpäin kannattaa seurailla tätä blogia, jos kiinnostaa miten mun oikein käy. Aion myös osallistua muutoskuvakilpailuun. Siinähän näkee sitten konkreettisesti muutoksen mitä tapahtuu vartalossa! Iiik, en jaksa odottaa!
Oon ihaillut Martinan treenausta ja seurannut häntä instassa.Oon välillä varmaan tuntenut myös hieman kateutta, kun hän jaksaa olla niin energinen ja treenata systemaattisesti.Tää haastekisan voitto oli kyllä mulle niin tarpeeseen (kuinkahan monesti olen tän jo maininnut?).
Pakko vielä kertoa yks juttu tuosta voitosta. Oli siis keskiviikkoilta: olin lähdössä kauppaan ja mies laitteli puhtaita vaatteita kaappiin. Hän löysi kaapistaan selfiekepin ja antoi sen mulle. Minä vielä siinä mainitsin ettei silläkään ole ollut pitkään aikaan käyttöä, kun en oo jaksanut tehdä videoita enkä muutakaan. Vein selfiekepin omaan kaappiini. Taisin ajatella siinä, että pitääpä testata sitä, että toimiiko se vielä. Lähdin siitä kauppaan...kaupassa seisoin lehtihyllyllä ja tuijotin Kauneus&terveys lehden kantta, jossa Martina on. Ajattelin, että onpas tuo nainen kaunis ja onpa sillä ihan mieletön kroppa! Kävelin kaupalta ystävän luo vielä iltateelle ja siinä sitten jutskailtiin kuulumisia. Mun Suunnon kello on niin pätevä (oon siis synkronoinut siihen mun puhelimen), että se ilmoittaa whatsupit, instat jne. ja yhtäkkiä mun Suunto ilmoitti, että @martinaitolehtiofficial on maininnut minut instassaan. Naureskelin, että mitähän asiaa Martinalla on mulle :)(ei siis tunneta toisia) ja heti piti räplätä puhelinta. Alettiin kiljumaan mun ystävän kanssa ja molemmat huudettiin "voitiiin" "voitiiit". Tuli niin hyvä fiilis, että kaikki päivän murheet unohtui siihen! Lähetin mun ystävälle (joka siis voitti mun kanssa tuon haasteen) whatsuppiin viestin, että me voitettiin ja kiljuin varmaan siihenkin vähän.Mitenhän sitä sekoais, jos voittais lotossa :)?
Kotona naurettiin miehen kanssa, että Aku Ankka kerranki voitti jotain. Oon niin tunnettu tästä mun Aku Ankkaudesta, että se ihan naurattaa. Mun miehen toinen nimihän on "pulla" (eli jotenkin hyvätuurisempi kuin minä)...mutta siis...tässä ollaan...kerrankin voittajana ja aion voittaa tämän haasteohjelman myötä myös itseni. Se on varma se.
Hyvää lauantaita. Palataan pian!
Kommentit
Lähetä kommentti