Tsernobyl 26.4.1986

Mun piti tää postaus laittaa eilen, mutta jostain syystä en saanut sitä julkaistua. Mutta tässä se nyt sitten on. Olin tosi pieni kun tuo Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus tapahtui ja mulla sellaisia pieniä muistikuvia, että meillä kotona puhuttiin tästä silloin paljon (ehkä koko maailma puhui silloin tuosta) ja muistan sellaisen pienen pelon tunteen, että uskaltaako edes metsästä mustikoita syödä. Tuo onnettomuus oli kamala ja sen vaikutukset vaikuttaa edelleen tänäkin päivänä. Nämä kuvat on netistä otettuja, erilaisten Tsernobyl sivustojen sivuilta. Tuo alla oleva teksti on mtv3:n toimittajan kirjoittama noin pari vuotta sitten kun ydibvoimalaonnettomuudesta oli kulunut 25 vuotta.  Netistä löytyy myös tuon alueen lähellä kasvaneiden lasten kuvia, mutta ne oli oikeesti niin karseita etten pystynyt niitä katsomaan saatikka laittamaan niitä tänne :( ! Maailmassa tapahtuu hirveitä asioita ja yleensä me ihmiset saadaan ne jollakin tavalla aikaiseksi. 

"Toukokuussa 2009 koin Tshernobylin toisella tapaa kuin tv-uutisten kuvista. 30 kilometrin turvavyöhykkeen sisällä näin bussin ikkunasta asfalttitietä reunustavat lehtimetsät ja alkukesän vihreyden. Mikään ei viitannut siihen, että aluetta oli joskus koetellut maailman pahin ydinkatastrofi.

Taajamaan saavuttuamme ensimmäisenä vastassa olivat neuvostoajalle tyypilliset korkeat kerrostalot. Harmaissa betoniseinissä oli kosteuden ja homeen aiheuttamia valumajälkiä ja seinänraoista pilkisti voikukkia. Kylänraitti oli tyhjä, mistään ei kuulunut ihmisten ääniä. Ukrainalainen oppaamme kertoi, ettei kukaan saanut asua alueella.

Toimittajaryhmämme hämmentyi kuitenkin täysin, kun bussi lipui 12-kerroksisten talojen ohitse. Jotkut ikkunat olivat rikki, mutta viereisissä huoneistoissa paloivat valot. Verhot olivat raollaan. Pyykit kuivuivat parvekkeilla. Erään kerrostalon kivijalassa oli jopa ruokakauppa. Ovesta astui ulos hauras vanha nainen kantaen hedelmäpussia.

Opas myönsi lopulta, että Tshernobylin kaupungissa asuu muutamia satoja ydinvoimalan työntekijöitä, jotka viipyvät kaksi viikkoa ja palaavat sen jälkeen kahdeksi viikoksi koteihinsa muualle Ukrainaan. Pieni mummo puolestaan on saattanut asua Tshernobylissä aina, sillä viranomaiset ovat katsoneet läpi sormiensa vanhusten paluuta onnettomuuskaupunkiin.

Muutaman kilometrin päässä sijaitsevalla ydinvoimala-alueella nurmikentät olivat hyvin hoidettuja. Bussi ajoi joen ylittävältä sillalta kilometrien laajuiselle voimala-alueelle. Korkeita piippuja, parhaat päivänsä nähneitä rakennuksia ja lopulta eteen nousi kuuluisa reaktori 4. Valokuvia sai ottaa vain tietyn etäisyyden, ehkä noin sadan metrin, päästä. Se riittikin, sillä vaurioitunut rakennus näkyi selvästi. Aitojen sisäpuolella, heti vaurioituneen osan vierellä oli puskutraktori ja kaksi työmiestä huomioliiveineen. Valokuvat piti ottaa siten, etteivät reaktorirakennusta ympäröivät sähköaidat ja turvajärjestelmät näy kuvissa. Myöhemmin havaitsimme, ettei sähköaidassa ollut lainkaan virtaa.

Vierailu ydinvoimalassa päättyi lounaaseen Tshernobylin uudistetussa työpaikkaruokalassa. Pöydille oli katettu smetanalla kuorrutettua borssikeittoa, herkullista vaaleaa yrttileipää ja raastesalaattia. Voimalan viranomaiset suhahtivat kuin ohimennen, että kaikki raaka-aineet on ostettu Kiovasta.

Vielä ennen bussin lähtöä oli käytävä voimalan keskusrakennuksen naistenvessassa. Valkoisiin paperihattuihin pukeutuneet työntekijät polttelivat laiskasti taukotupakoitaan vessan ikkunasta. Wc-paperitelineessä oli pino lomakkeista leikeltyjä paperipalasia, joissa oli venäläistä kirjoitusta ja vuosiluku 1985. Se oli vuosi ennen ydinonnettomuutta." - Raisa Pöllänen