Life is not always fair. Sometimes you get a splinter even sliding down a rainbow.

Argh! Joskus mää en vaan kestä mun elämää. Tänään on taas sellainen päivä. Tai oikeestaan tätä on jatkanut taas muutaman viikon. Oon tutkiskellut mun tunteita, mietteitä, sydämen ääntä ja pohtinut pääni puhki mikä ois oikea ratkaisu mun elämässä. Mihin suuntaan lähden ? Mistä mää tiedän että teen oikean ratkaisun ? Kuuntelemalla mun sydäntä...eikö niin ?

Ei oo näköjään tehty mun elämästä ihan helppoo. Eilen illalla kun menin nukkumaan mun ainut pyyntö oli, että mää saisin herätä sellaseen tunteeseen, että kaikki on hyvin. Mutta ei ollu. Rintaa puristaa ja mua ahdistaa. Pahinta tässä on se, että mää oikein toivon et mun työpäivä on pitkä jotta mun ei tarvis ajatella mun asioita. Ja tuo jo kertoo mun mielestä sen, että mun on pakko tehdä päätös mun elämän suunnasta ja pian. Mää yritän ajatella koko ajan, että mulla on yks elämä ja mää haluan viettää sen onnellisena. Siinä vaiheessa kun makaan siinä mun kuolinvuoteella niin voin olla ylpee itsestäni, että oon tehnyt hyviä päätöksiä mun elämässä. Että oon elänyt mun elämää rehellisenä itselleni.

Mun pitää taas löytää se "soturi" mun sisältäni että jaksan tän vaiheen mun elämässä läpi.

Rauhaa ja rakkautta :)