Dr. Hauschka eli Tohtori Hauskan ihanat tuotteet :)




Tutustuin Dr.Hauschkan tuotteisiin joskus muutama vuosi sitten. Mua ärsytti kun mun couperosa oli poskilla valloillaan ja mikään tuote ei tuntunut auttavan. Menin luontaistuotekauppaan ja aloin tutkimaan sen kasvojenhoitohyllyjä. Silmät osuivat Dr.Hauschkan hyllyyn. Tutkiskelin aikani tuotteita ja päätin ostaa kokeiluun Ruusuvoidetta. Siinä vaiheessa ajattelin, että ihan sama mitä tuote maksaa kunhan saan apua ongelmaan. En koskaan osta mitään YSL:n tai muiden tällaisten ns. hienojen merkkien tuotteita, koska niissä maksaa purkki ja purkin design enemmän kuin itse tuote. Ja mulle on tärkeää, että tuotetta ei ole testattu eläimillä. Ei missään vaiheessa sen tuotantolinjaa. Ja tietysti se on mulle tärkeää, että tuote on mahdollisimman pitkälle luonnontuote.



Samaan aikaan kun olin hankkinut ensimmäisen Dr.Hauschkan tuotteen, olin yhteyksissä vanhaan opiskelukaveriini joka kertoi palanneensa hoitoalalle. Opiskelimme 95-98 Oulussa kosmetologeiksi samalla luokalla ja olemme olleet yhteyksissä satunnaisesti. Se on jännä, että joidenkin ihmisten kanssa sitä tuntee yhteenkuuluvuutta vaikka ei ois ollut vuoteen tekemisissä. Pystyy puhumaan avoimesti suurinpiiirtein kaikesta. Piia on juuri tällainen ihminen mun elämässä. Piia kertoi löytäneensä Dr.Hauschkan tuotteet ja oli jo käynyt silloin Dr.Hauschkan koulutuksen, jotta Piia voi avata hoitolan. Hoitolan jossa tehdään Dr. Hauschkan kokonaisvaltaisia hoitoja. Piia kertoi tuotteista ja kerroinkin, että olen ostanut juuri Ruusuvoiteen couperosaiholleni. Oli muuten hyvä ostos. Jo viikon jälkeen huomasin couperosaihon rauhoittuneen eikä se punoittanut enää yhtä paljon kuin aiemmin. Päätin uusia koko kasvojenhoitotuotteeni. Piia neuvoi mitä tuotteita mun kannattaa käyttää ja heitinkin kaikki muut putelit jorpakkoon (en nyt ihan...taisin antaa ne kavereille) ja ostin Dr.Hauschkan ihonhoitotuotteet. En sen jälkeen ole kauheasti sivuliikkeitä tehnyt vaan pysynyt uskollisena Hauschkalle. Jotain kokeiluja olen tehnyt mutta aina palannut takaisin Dr.Hauschkaan.



Mää en osaa selittää Dr.Hauschkan ideologiasta ym., joten käytin hieman copypastea Dr.Hauschkan nettisivuilla ja tässäpä siis hieman tekstiä mikä avaa asioita siihen suuntaan:

Dr.Hauschka –tuotteiden laatu perustuu tarkoin valikoitujen raaka-aineiden käyttöön ja ainutlaatuiseen valmistusmenetelmään, jossa luonnon rytmeillä on erityisen tärkeä rooli. Rytmi kantaa elämää – oli merkittävä Rudolf Hauschkan oivallus, joka ohjasi hänen luonnon- tieteellistä ja filosofista tutkimustyötään, kun hän perusti WALAn tehtaan.

Valmistusmenetelmän prosessien alkukirjaimista muodostuu WALAn nimi:Warmth (lämpö) and Ash (tuhkattu kasviaines), and Light (valo) and Ash.

Iholla on oma rytminsä. Ihosolut uudistuvat 28 päivän aikana pohjimmaisesta ihokerroksesta saakka ja iho toimii eri tavoin yöllä ja päivällä. Dr.Hauschka Kosmetiikka tukee näitä rytmejä ja ihon luonnollista toimintaa. Rasvaton ihonhoito yöllä antaa parhaat edellytykset ihon normaalille aineenvaihdunnalle ja uusiutumiselle.

Kannattaa käydä tutkimassa noita Dr.Hauschkan nettisivuja, siellä paljon tietoa tuotteista jne. 



Ja jos ootte Oulussa käymässä tai asutte siellä, niin Piian luontaishoitola on nimeltään "Auringonsade" ja hoitolan nettisivuille pääsee TÄSTÄ !!! Piia on oikeasti tosi hyvä hommassaan ja Piialla on muutenkin arvot kohdillaan elämässä ! Oon käynyt Piian hoidossa yhden kerran ja se oli mieletön kokemus. Seuraavan kerran kun meen Ouluun, aion varata Piialta ajan kasvohoitoon.

Moni nettikauppa myy Dr.Hauschkan tuotteita ja yksi mistä minä olen niitä tilannut on naturalme.fi , missä myydään minituotteita eli testereitä mukavaan hintaan. Olen tuolta tilannut esimerkiksi kasvoille öljyä juuri tuollaisen minipullon, koska halusin testata ensin miten mun kasvot siihen reagoi. Tuollaisia nettikauppoja pitäisi olla enemmän mistä voi huokeaan hintaan tilata eri testereitä :).

Mulla itsellä on käytössä Dr.Hauschkan kasvotuotteita, silkkipuuteria iholle sekä meikkejä. Voin tehdä niistä sitten oman postauksen ja kertoa tarkemmin miten niitä käytän jne.



Toivottavasti joku teistä löytää Dr.Hauschkan tuotteiden maailmaan, mä en voi muuta kuin suositella niitä :) !!!

ps. Miksi tuo osa tekstistä näkyy tuollaisena pienenä? Yritin korjata sitä, mutta tuollaisena on ja pysyy...ärsyttää :)

Kommentit

Suositut tekstit